Kunnallisvaaliohjelma

Suvaitsevaisuutta ja suhteellisuudentajua

Mukavat kaupungit pärjäävät, sillä ihmiset haluavat asua ja työskennellä sellaisessa. Jos kaupunki suunnitellaan keskivertoihmistä silmällä pitäen, ei kukaan siihen oikein ihastu, sillä oikeastaan me kaikki olemme jollain tapaa erikoisia.

Omiksi saavutuksikseni Tampereella lasken muun muassa sukupuolten välisen tasa-arvon ja kaupunkisuunnittelun esteettömyyden aseman kuluvalla valtuustokaudella laaditussa Tampereen kaupungin strategiassa, sijoitustoiminnan eettisten periaatteiden laatimisen Tampereen kaupungille ja elintarvikevalvonnan kohentumisen. Olen menestyksekkäästi taistellut muun muassa kulttuuri- ja nuorisomäärärahojen puolesta. Vähemmän menestyksekkäästi olen onnistunut vaikkapa pyörätien saamiseksi Hämeenkadulle, vanhusten kotihoidon lisäämisessä, asunnottomien alkoholistien auttamisessa ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamisessa. Töitä siis vielä riittää seuraavallekin valtuustokaudelle.

Miksi kouluissa ei ole kivaa ja siellä jotkut eivät opi?

Tampereella on viime vuosina investointi hurjasti koulurakennuksiin. Seuraavaksi voisi keskittyä miettimään, mitä seinien sisäpuolella tapahtuu. Keskiverto-oppilaan kannalta moni asia on hyvin, mutta oppimisvaikeuksien ja kotoa mukanaan tuotujen ongelmien musertamat lapset ja teinit eivät pärjää ilman erityistä huomiota. Jopa lukutaidon saavuttaminen peruskoulun aikana tuottaa joillekin vaikeuksia. Kaikki ei siis ole kunnossa. Jos lapsia kuunneltaisiin, varmasti koulujen viihtyvyyttä ja siten tuloksia voitaisiin parantaa kohtuullisen pienillä rahallisilla panostuksilla.

Miksi ovet ei aukene meille?

Vanhassa iskelmässä kysyttiin, miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syytä tää? Kunnianhimoisesti pitäisi pyrkiä kohti kansainvälisyyttä, mutta nykyisillä asenteilla ei maahanmuuttajilla ole Tampereella helppoa. Konkreettisia esteitä tulee myös muille kaupunkilaisille, kun tie tyssää rotvallin reunaan, hissin puutteeseen tai kynnykseen. Kaikessa kaupunkisuunnittelussa pitäisi ottaa lähtökohdaksi se, että myös rollaattorilla, lastenvaunuilla ja pyörätuolilla pääsee. Ei se auta, jos joka toiseen taloon pääsee, jos ei ole niihin taloihin menossa. Vanhuksetkin voisivat asua kotona pidempään, jos hissit ja kaiteet olisivat kunnossa ja kauppa lähellä.

Miksi joukkoliikenteen pitäisi olla hidasta ja hankalaa?

Jos pikaratikalla pääsisi suhauttamaan nopeasti keskustaan ja takaisin, ei olisi pakko aina käyttää omaa autoa. Autoistuminen saadaan pysäytettyä vain, jos ihmisille tarjotaan todellisia vaihtoehtoja. Ei ihmisten pidä vain hyväntekeväisyyttään käyttää joukkoliikennevälineitä, sen pitää olla myös autoa kivempaa ja kätevämpää. Investointi pikaratikkaan on investointi puhtaampaan ympäristöön. Samalla voisi bussiliikennettäkin kehittää yhä paremmaksi. Näytetään vaikka ihan piruuttamme, että kaupungin omistama liikennelaitos voi olla tehokkaampi ja dynaamisempi kuin yksityinen ilman, että tehokkuutta riivitään työntekijöiden selkänahoista!