etusivu linkit päiväkirja
kolumnit ja puheet valtiopäivätoimet





Mielipidekirjoitus Aamulehdessä 13.12.06

Tieteen, hitauden ja korkeatasoisen koulutuksen puolustuspuheenvuoro

Politiikan maailmassa tieteeseen ja koulutukseen suhtaudutaan nykyään uusliberalistisen eetoksen mukaisesti. Sivistyksen ja viisauden lisääntymiseen sijaan paino on konsulttijargonilta kuulostavassa innovaatiopolitiikassa, jossa kaiken tuotteistaminen lyhyellä aikavälillä saa suurimman arvon ja sitä myöten rahoituksen.

Yliopisto-opetusta ajetaan alas puristamalla oppiminen koulumaiseksi ja muuttamalla valtaosa opetuksesta massamuotoiseksi tai poistamalla se kokonaan. Opetuksesta on tullut tiedon kaatamista päähän sen sijaan, että yliopistoyhteisön sisällä opiskelijat ja opettajat yhdessä oppisivat uutta. Opiskelijamääriä on kasvatettu piittaamatta siitä, mitä näiden opiskelijoiden oletetaan tekevän ja oppivan. Akateemisella uralla opetukseen panostamisesta ei palkita. Laajaan sivistykseen ei kannusteta, mutta ei myöskään työelämälähtöisyyteen. Opiskelijat äänestävät jaloillaan hoksattuaan, ettei tutkinnon suorittamisesta ole mitään hyötyä. Niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin merkittävä osa opiskelijoista ei koskaan valmistu. Pelkästä paperista vailla sisältöä ei hyödy kukaan.

Yliopistoyhteisö tuntuu olevan kyvytön keskustelemaan tiede- ja koulutuspolitiikan tulevaisuudesta, kun yliopistot, tiedekunnat ja laitokset pelkäävät taloudellisen turvallisuutensa puolesta ja ajavat varmuuden vuoksi vain omaa lyhytnäköistä etuaan. Koska en pidä siitä, että vaaditaan keskustelua avaamatta sitä aidosti itse, heitän oman palloni ilmaan.

Duaalimallista eli ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen erillään pitämisestä voidaan luopua. Vielä 90-luvulla pelkäsin, että ammattikorkeakouluista yritetään tehdä yliopistoja. Nyt olen havainnut, että onkin käynyt päinvastoin. Yliopistoista on tehty ammattikorkeakouluja ja vapaalle, omassa tahdissaan etenevälle sivistysyliopistolle on jäänyt yhä pienempi tila, joka perustuu lähinnä yksittäisten tutkijoiden intohimoiseen rakkauteen tieteitä ja taiteita kohtaan. Yliopistojen hallinnot ovat paisuneet samaan aikaan, kun tutkijat eivät ehdi paperitöiltään tutkia ja opettajia ei ole. Nykyinen duaalimalli on lähinnä ay-politiikkaa.

Hallintoa on järkevä keventää korkeakouluja yhdistämällä. Toisaalla se voi olla järkevä tehdä saman kaupungin yliopistot yhdistämällä, toisaalla kannattaisi yhdistää ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Tutkimusrahoitus on muutettava pitempiaikaiseksi ja siihen liittyvää hallinnollista kontrollia on radikaalisti vähennettävä.

Opiskelijamääriä on vähennettävä sieltä, missä opiskelijoille nyt on väärin perustein luvattu opitun ammatin johtavan työllistymiseen.

Toisen asteen koulut on yhdistettävä nuorisoasteeksi. Vaikka ammattikouluissa on mahdollista suorittaa samalla lukio-opinnot, on yhdistelmätutkinnon tekeminen liian työlästä muodostuakseen pääsäännöksi. Samaan aikaan ammattikoulua väheksytään turhaan. Ylioppilaskirjoituksista on ajallisena ja rahallisen hukkainvestointina luovuttava. Mikä tahansa toisen asteen koulu antaisi oikeuden hakea korkeakouluun, jonne pääsy mitattaisiin pääsääntöisesti pelkällä pääsykokeella.

Jos tieteen ja taiteen vapautta ei voida antaa massoille, annetaan se edes eliitille. Tällöin useimpien korkeakoulujen päätehtäväksi muodostuisi koulutus samalla kun huippuyksiköille taattaisiin kunnon resurssit pitkäjänteiseen tutkimukseen, jonka tekemisessä opiskelijat olisivat alusta pitäen osallisina. Vapaiden tutkijoiden luokka on ehkä väistämättä pieni, mutta heille tulisi myöntää pitkiä 10-vuotisia apurahoja.

Koska kaikki korkea opetus perustuu tutkimukseen, tulee tiedekuntien ja korkeakoulujen koon olla kaikkialla sellainen, että se tarjoaa kunnon kirjaston ja vilkkaan tiedeyhteisön. Varttuneemmat tutkijat saattaisivat pärjätä yksin kopissaan, mutta opiskelijat ja nuoremmat tutkijat tarvitsevat mahdollisuuden poikkitieteelliseen etsintään yhdessä muiden kanssa. Siksi uusien tiedekuntien perustaminen täytyy lopettaa ja kaikki aluepoliittisin perustein syntyneet pienet filiaalit lakkauttaa.

Rosa Meriläinen
kansanedustaja,
Tampere


© Rosa Meriläinen
Kuva: Maria Seppälä