|
Puhe SYL-siskojen tapaamiseen
Arvoisa Tasavallan Presidentti, hyvät SYL-siskot,
Feminismille on aika vähän tilaa eduskunnassa, mutta onneksi me naiset mahdumme
tänne kyllä. Juhlan kunniaksi päätinkin pohtia hieman eduskuntaa tilana. En ole
harrastanut feminististä maantiedettä liiemmin sen jälkeen, kun edellisen
kerran innostuin aiheesta Hille Koskelan pelon maantiedettä käsittelevän
väitöskirjan jälkeen. Sehän julkaistiin samoihin aikoihin kuin Anja Kaurasen
Koskelan teoriaan nojaava romaani. Eli aika monta vuotta sitten. Koskelan
väitöskirjan idea oli se, että raiskauksen pelko sääntelee hyvin oleellisella
tavalla sitä, miten naiset kokevat kaupunkitilan.
Samoihin aikoihin naistutkimuslehdessä julkaistiin artikkeli, jossa kuvattiin
feministisen maantieteen avulla, miten eri tavoilla naisten ja miesten päivät
muodostuvat, kun naisten päivittäisreiteissä näkyy kodin ja työpaikan lisäksi
myös lähikauppa ja päiväkoti.
Innostuin silloin itsekin kehittelemään omaa feministisen maantieteen teoriaani.
Piirsin kartan Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksesta ja miten
sukupuoleni sen käytävillä näkyi. Olen vieläkin vakuuttunut, että tällaisten
karttojen piirtämisen kautta työpaikoilla olisi helpompi tehdä näkyväksi niitä
vähän selittämättömällä tavalla epämiellyttäviä tilanteita, joita jotkut miehet
osaavat vastakkaisen sukupuolen edustajille rakentaa joko kaksimielisesti
vihjailevilla ilmeillä, eleillä ja puheilla tai muuten vain vähättelyllä.
Joidenkin työhuoneiden kohdalla teki vain mieli tiivistää askeltahtia. No,
tätäkään ajatustani en ole koskaan saanut puettua artikkelin muotoon. Aina on
ollut muka jotakin muuta.
Olen kyllä keksinyt toisenkin feministisen teorian. Nimittäin teoria feministin
kaksoistaakasta. Olette ehkä kuulleet puhuttavan kaksoistaakasta siinä
yhteydessä, kun sanotaan naisten tekevän aina kahta työtä miesten yhden
työpaikan sijaan: naiset tekevät työpäivän jälkeen vielä toisen mokoman kotona.
Tämä muuten pitää edelleen paikkansa useimmissa suomalaisissa perheissä:
tilastollisesti naiset kantavat pääasiallisen kodinhoitovastuun. Tämän lisäksi
on kehitetty myös teoria naisten kolmoistaakasta, jonka mukaan
ulkonäköpaineisiin vastaaminen eli oman ulkomuotonsa jatkuva huolinta on naisen
kolmas työmaa. Tähän teemaan liittyy myös feministin kaksoistaakka: samalla
tavalla kuin muutkin naiset, myös feministiksi itsensä määrittelevät kokevat
vahvasti sosiaalisen ja kulttuurisen paineen näyttää konventionaalisella
tavalla kauniilta. Feminististen teorioiden tuntemus ei välttämättä vielä
sinällään paranna itsetuntoa, joten feministi kärvistelee peilin ääressä
vatsamakkaroitaan siinä missä muutkin, mutta samalla tuntee syyllisyyttä ja
huonoa omatuntoa siitä, ettei ole onnistunut vapautumaan ulkonäkövaatimuksista
ja hyväksymään itseään sellaisena kuin on.
Ei ole naisena ja feministinä helppoa.
Arvon naiset,
Miten siis voisimme määritellä sukupuolta tässä edustuksellisen demokratian
pesässä nimeltään eduskunta? Selvimmin tietenkin sukupuoli jakaa niitä tiloja,
joihin vain toisella sukupuolella on pääsy. Tärkein ja kuuluisin näistä
paikoista on sauna. Hieman kateellisena kuuntelen mieskollegojen kertomuksia
siitä, mitä kaikkia juoruja he ovat taas saunalla saaneet tietoonsa. Naisia on
eduskunnassa edelleen niin vähän, ettei naisten sauna toimi minään
tietolähteenä. Useimmiten saan olla siellä yksin, vaikka käyn salilla ja
uimassa päivittäin. Senkin kerran, kun olen tasavallan presidenttiin
saunaosastolla törmännyt, en ole älynnyt käyttää tilaisuutta lobbaamiseen tai
saanut tietooni mitään sellaista, millä voisin myöhemmin kehuskella.
Ministereidenkin kanssa saunan lauteilla on tullut puhuttua lähinnä painon- ja
ajanhallinnasta: kiireisten naisten ainaisista murheenkryyneistä. Joskus olen
kyllä epäillyt, ettei siellä miesten puolellakaan yleensä mistään tärkeästä
puhuta. He ovat vain naisia parempia antamaan ymmärtää, että ovat olleet
tärkeissä paikoissa tärkeiden ihmisten kanssa puhumassa tärkeistä asioista.
Talon saagojen mukaan toinen tärkeä juorupaikka on päärakennuksen tupakkahuone.
Tämän allekirjoitan. Olen ollut tupakoimatta vasta vähän yli vuoden. Eduskunnan
tupakkahuoneeseen liittyy se sama sukupuolen häivyttävä ihanuus kuin muihinkin
tupakkapaikkoihin: jotenkin se röökipahe yhdistää niin, että syntyy
epätodennäköisiä seurueita ja tytöt pääsevät mukaan poikien juttuihin ja
meininkeihin. Ehkä siksi teini-ikäiset tytöt tupakoivat ikäisiään poikia
enemmän: tupakoinnilla todella on emansipatorinen vaikutus.
Eduskunnasta löytyy myös kaksi naisten seurusteluhuonetta. Ne on aikoinaan
perustettu, jotta naiskansanedustajilla olisi mahdollisuus ilman miesten
katseita ja korvia rauhassa keskustella naisten asioista. Toinen näistä
huoneista löytyy B-siivestä eli työhuonekerroksista pari astetta saunaosastolta
ylöspäin. Se on nykyään lastenhoitohuoneena. Se ei siis periaatteessa ole vain
naisille, jos ajatellaan lastenhoidon kuuluvan molemmille vanhemmille. Jotenkin
se kummasti vain on niin, että naisten täytyy yhteen sovittaa työ ja perhe,
miesten ei. Tosin kuulin kyllä uusinta uutta tilastotietoa aiheesta: jo
pitkäänhän olemme tienneet, että pienten lasten isät tekevät eniten ylitöitä.
Toki kyseessä on taloudellisesti tiukka ajanjakso, joka antaa paremman tekosyyn
olla pois kotoa hoivatyöstä kuin myöntää rehellisesti, että "aina työ kotiolot
voittaa". Niin, nyt ovat sitten kuulemma myös pienten lasten äitien ylityöt
lisääntyneet. Lopputulos on se, ettei kellään ole enää kivaa.
Toinen seurusteluhuoneista sijaitsee istuntosalin vieressä. Sieltä löytyy
lempiveistokseni eduskunnassa, pientä kiukkuista poikaa esittävä lähes
luonnollisen kokoinen Aimo Tukiaisen patsas "Ville pahalla päällä". Tätä tilaa
käyttävät nykyään myös molempia sukupuolia edustavat porukat palavereihin ja
haastatteluihin. Ehkä naiskansanedustajien on nykypäivänä vaikea nähdä tarvetta
ja oikeutusta naiserityiselle tilalle. Monet miehet ovat aika tarpeellisia ja
mukavia. Naiskollegat osaavat iskeä puukkoa selkään, tytötellä, vähätellä ja
vittuilla siinä missä miehetkin. Kuitenkin tuntuu, että SYL-siskojen tapaisille
naiserityisille verkostoille on paikkansa. Ensinnäkin tämä panee muistamaan,
että vaikka meitä on paljon, näillä aloilla meitä on edelleen vähemmän kuin
miehiä. Eivätkä ne miehetkään häpeile verkostoitua keskenään.
© Rosa Meriläinen
Kuva: Maria Seppälä
| |