Puhe SYL-siskojen tapaamiseen

Arvoisa Tasavallan Presidentti, hyvät SYL-siskot,

Feminismille on aika vähän tilaa eduskunnassa, mutta onneksi me naiset mahdumme tänne kyllä. Juhlan kunniaksi päätinkin pohtia hieman eduskuntaa tilana. En ole harrastanut feminististä maantiedettä liiemmin sen jälkeen, kun edellisen kerran innostuin aiheesta Hille Koskelan pelon maantiedettä käsittelevän väitöskirjan jälkeen. Sehän julkaistiin samoihin aikoihin kuin Anja Kaurasen Koskelan teoriaan nojaava romaani. Eli aika monta vuotta sitten. Koskelan väitöskirjan idea oli se, että raiskauksen pelko sääntelee hyvin oleellisella tavalla sitä, miten naiset kokevat kaupunkitilan.

Samoihin aikoihin naistutkimuslehdessä julkaistiin artikkeli, jossa kuvattiin feministisen maantieteen avulla, miten eri tavoilla naisten ja miesten päivät muodostuvat, kun naisten päivittäisreiteissä näkyy kodin ja työpaikan lisäksi myös lähikauppa ja päiväkoti.

Innostuin silloin itsekin kehittelemään omaa feministisen maantieteen teoriaani. Piirsin kartan Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksesta ja miten sukupuoleni sen käytävillä näkyi. Olen vieläkin vakuuttunut, että tällaisten karttojen piirtämisen kautta työpaikoilla olisi helpompi tehdä näkyväksi niitä vähän selittämättömällä tavalla epämiellyttäviä tilanteita, joita jotkut miehet osaavat vastakkaisen sukupuolen edustajille rakentaa joko kaksimielisesti vihjailevilla ilmeillä, eleillä ja puheilla tai muuten vain vähättelyllä. Joidenkin työhuoneiden kohdalla teki vain mieli tiivistää askeltahtia. No, tätäkään ajatustani en ole koskaan saanut puettua artikkelin muotoon. Aina on ollut muka jotakin muuta.

Olen kyllä keksinyt toisenkin feministisen teorian. Nimittäin teoria feministin kaksoistaakasta. Olette ehkä kuulleet puhuttavan kaksoistaakasta siinä yhteydessä, kun sanotaan naisten tekevän aina kahta työtä miesten yhden työpaikan sijaan: naiset tekevät työpäivän jälkeen vielä toisen mokoman kotona. Tämä muuten pitää edelleen paikkansa useimmissa suomalaisissa perheissä: tilastollisesti naiset kantavat pääasiallisen kodinhoitovastuun. Tämän lisäksi on kehitetty myös teoria naisten kolmoistaakasta, jonka mukaan ulkonäköpaineisiin vastaaminen eli oman ulkomuotonsa jatkuva huolinta on naisen kolmas työmaa. Tähän teemaan liittyy myös feministin kaksoistaakka: samalla tavalla kuin muutkin naiset, myös feministiksi itsensä määrittelevät kokevat vahvasti sosiaalisen ja kulttuurisen paineen näyttää konventionaalisella tavalla kauniilta. Feminististen teorioiden tuntemus ei välttämättä vielä sinällään paranna itsetuntoa, joten feministi kärvistelee peilin ääressä vatsamakkaroitaan siinä missä muutkin, mutta samalla tuntee syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, ettei ole onnistunut vapautumaan ulkonäkövaatimuksista ja hyväksymään itseään sellaisena kuin on.

Ei ole naisena ja feministinä helppoa.

Arvon naiset,

Miten siis voisimme määritellä sukupuolta tässä edustuksellisen demokratian pesässä nimeltään eduskunta? Selvimmin tietenkin sukupuoli jakaa niitä tiloja, joihin vain toisella sukupuolella on pääsy. Tärkein ja kuuluisin näistä paikoista on sauna. Hieman kateellisena kuuntelen mieskollegojen kertomuksia siitä, mitä kaikkia juoruja he ovat taas saunalla saaneet tietoonsa. Naisia on eduskunnassa edelleen niin vähän, ettei naisten sauna toimi minään tietolähteenä. Useimmiten saan olla siellä yksin, vaikka käyn salilla ja uimassa päivittäin. Senkin kerran, kun olen tasavallan presidenttiin saunaosastolla törmännyt, en ole älynnyt käyttää tilaisuutta lobbaamiseen tai saanut tietooni mitään sellaista, millä voisin myöhemmin kehuskella. Ministereidenkin kanssa saunan lauteilla on tullut puhuttua lähinnä painon- ja ajanhallinnasta: kiireisten naisten ainaisista murheenkryyneistä. Joskus olen kyllä epäillyt, ettei siellä miesten puolellakaan yleensä mistään tärkeästä puhuta. He ovat vain naisia parempia antamaan ymmärtää, että ovat olleet tärkeissä paikoissa tärkeiden ihmisten kanssa puhumassa tärkeistä asioista.

Talon saagojen mukaan toinen tärkeä juorupaikka on päärakennuksen tupakkahuone. Tämän allekirjoitan. Olen ollut tupakoimatta vasta vähän yli vuoden. Eduskunnan tupakkahuoneeseen liittyy se sama sukupuolen häivyttävä ihanuus kuin muihinkin tupakkapaikkoihin: jotenkin se röökipahe yhdistää niin, että syntyy epätodennäköisiä seurueita ja tytöt pääsevät mukaan poikien juttuihin ja meininkeihin. Ehkä siksi teini-ikäiset tytöt tupakoivat ikäisiään poikia enemmän: tupakoinnilla todella on emansipatorinen vaikutus.

Eduskunnasta löytyy myös kaksi naisten seurusteluhuonetta. Ne on aikoinaan perustettu, jotta naiskansanedustajilla olisi mahdollisuus ilman miesten katseita ja korvia rauhassa keskustella naisten asioista. Toinen näistä huoneista löytyy B-siivestä eli työhuonekerroksista pari astetta saunaosastolta ylöspäin. Se on nykyään lastenhoitohuoneena. Se ei siis periaatteessa ole vain naisille, jos ajatellaan lastenhoidon kuuluvan molemmille vanhemmille. Jotenkin se kummasti vain on niin, että naisten täytyy yhteen sovittaa työ ja perhe, miesten ei. Tosin kuulin kyllä uusinta uutta tilastotietoa aiheesta: jo pitkäänhän olemme tienneet, että pienten lasten isät tekevät eniten ylitöitä. Toki kyseessä on taloudellisesti tiukka ajanjakso, joka antaa paremman tekosyyn olla pois kotoa hoivatyöstä kuin myöntää rehellisesti, että "aina työ kotiolot voittaa". Niin, nyt ovat sitten kuulemma myös pienten lasten äitien ylityöt lisääntyneet. Lopputulos on se, ettei kellään ole enää kivaa.

Toinen seurusteluhuoneista sijaitsee istuntosalin vieressä. Sieltä löytyy lempiveistokseni eduskunnassa, pientä kiukkuista poikaa esittävä lähes luonnollisen kokoinen Aimo Tukiaisen patsas "Ville pahalla päällä". Tätä tilaa käyttävät nykyään myös molempia sukupuolia edustavat porukat palavereihin ja haastatteluihin. Ehkä naiskansanedustajien on nykypäivänä vaikea nähdä tarvetta ja oikeutusta naiserityiselle tilalle. Monet miehet ovat aika tarpeellisia ja mukavia. Naiskollegat osaavat iskeä puukkoa selkään, tytötellä, vähätellä ja vittuilla siinä missä miehetkin. Kuitenkin tuntuu, että SYL-siskojen tapaisille naiserityisille verkostoille on paikkansa. Ensinnäkin tämä panee muistamaan, että vaikka meitä on paljon, näillä aloilla meitä on edelleen vähemmän kuin miehiä. Eivätkä ne miehetkään häpeile verkostoitua keskenään.