etusivu linkit päiväkirja
kolumnit ja puheet valtiopäivätoimet





Vammaisen pitäisi päästä kaikkialle omin avuin

Suomessa on tällä hetkellä yksituumaisesti valittu ihanimmaksi asuinalueen suunnitteluperusteeksi matala-tiivis. Tätä suunnittelutapaa on tarkoitus noudattaa myös Vuoreksessa. Periaatteen ongelmana on se, että mataliin, parin ja kolmen kerroksen taloihin, on aika kallista rakentaa hissiä ja siksi ne jäävätkin usein tekemättä.

Hissit eivät ole vain ylellisyystavaraa. Jokainen pystyy kuvittelemaan, kuinka helppoa on mennä portaita pitkin pyörätuolilla, lastenvaunujen kanssa tai rollaattorin avulla. Jos talot olisivat suunniteltu sen mukaan, että pyörätuolilla pääsee sujuvasti ilman kantoapua joka asuntoon, voisivat niissä vanhenevat ihmiset jäädä kotiin asumaan, vaikka kunto heikkenisi, eivätkä pienten lasten vanhemmat romuttaisi lopullisesti ristiselän kuntoa raahatessaan rattaita rappusissa.

Tampereen valtuusto hyväksyi kuluneella kaudella strategian, jossa esityksestäni esteettömyys linjattiin kaupunkisuunnittelun tärkeäksi lähtökohdaksi. Näytämme vain eri puolueissa tarkoittavan esteettömyydellä eri asioita. Joillekin riittää ilmeisesti se, että apuvälineitä käyttävät pääsevät kulkemaan kadulla ja muissa julkisissa tiloissa. Elämämme ei kuitenkaan muodostu vain virastoissa ramppaamisesta, vaan myös ystävien luo olisi mukava päästä vieraisille. Kuten Kalle Könkkölä on osuvasti sanonut, ei auta jos joka toiseen taloon pääsee, jos ei ole sinne menossa.

Valtuuston päätökset eivät siis aina vaikuta riittävän yksiselitteisiltä, jotta ne myös toteutuisivat. Ei ainoastaan oma haaveeni uusien asuinalueiden ja rakennusten esteettömyydestä ole joutunut vastatuuleen valtuuston päätöksistä huolimatta, vaan jopa valtuuston valitsemilta painopistealueilta ollaan valmiita virkamiesvalmistelussa leikkaamaan. Siksi uuden valtuuston yksi tärkeimmistä tehtävistä olisi turvata omien päätöstensä oikeellinen toimeenpano.

Rosa Meriläinen
kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (vihr.)


© Rosa Meriläinen
Kuva: Maria Seppälä