Rosa Meriläisen puhe Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry:n tilaisuudessa 22.9.2006
Euroopan unioni ja demokratia

Hyvät kuulijat,

Vaikka täällä Suomen eduskunnassa parhaillaan käsitellään EU:n perustuslakisopimuksen ratifiointia, sen ei voi silti sanoa nauttivan mistään suureellisesta myötätuulesta. Pikemminkin on oltu tuuliajolla. Lohduttomin ja synkin kirjannimi, jonka tiedän, on Kihlmanin romaani "Tuuliajolla tappion maisemissa". Näin huonosti EU:lla ei sentään taida mennä.

Liike on tärkeää, jotta päämäärä voitaisiin saavuttaa. Siksi on hyödyllistä keskittyä niihin eurooppalaisen politiikan lohkoihin, joissa on saavutettavissa onnistumisia. Johtaako aika sitten siihen, että saamme vihdoin EU:lle jonkinlaisen perustuslain, sen tulemme näkemään. Sen asian ennustaminen ei minua kiinnosta, mutta poliitikkona voin sanoa sitä toivovani.

On hyvä aina ajoittain muistuttaa mieleensä se, mistä koko hankkeessa - siis EU:ssa - on kyse. Yleisesti on vallalla näkemys, että EU on syntynyt, jotta taloudellinen yhteistyö sitoisi Euroopan kansat niin vahvaan liittoon, ettei toisen maailmansodan kaltainen murhenäytelmä koskaan enää olisi tässä maanosassa mahdollista. Kun muistelen, miksi itse aikoinaan 18-vuotiaana halusin äänestää Kyllä EU:lle, en muista hahmottaneeni tätä talouden ja rauhan liittoa. Varsinkaan ensin mainittu ei minua ole kauheasti kiinnostanut.

Minä muistelen nähneeni EU:n keinoksi päästä eroon nationalismista ja kansallisvaltioista. Olen edelleen sitä mieltä, että valtioiden rajojen liudentuminen - haavekuvissani poistuminen - lisää kaikkien vapautta ja ihmisten tasa-arvoisuutta. En näe mitään perusteita sille, miksi jotakin yhteiskunnallista ja maailmallista hyvää pitäisi olla tarjolla vain osalle ihmiskunnasta. Siksi väitteet vain kansalaisille kuuluvista oikeuksista suhteessa muunmaalaisiin ovat minusta väärin. Koko kansallisen edun käsite politiikkaa ohjaavana voimana on näkökulma, joka lisää ahneutta ja eriarvoisuutta ja estää globalisaation oikeudenmukaisen hallinnan. Ihan ilolla kansanedustajana totean, että minun tehtäväni kansanedustajana ei ole ajaa suomalaisten, saati pirkanmaalaisten, etua suhteessa muihin. Haluan ainakin yrittää punnita asioiden syitä ja seurauksia siitä tavoitteesta käsin, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Tavoitteena ei tule ole pelkästään pienet tuloerot suomalaisten kesken, vaan kaikkien maailman asukkaiden kesken. Tavoite on pirun kaukana ja aika vaikea toteuttaa. Silti en osaa ajatella toisin.

Tarja Halosen johtaman ILO:n maailmankomission mukaan keino, jolla maailman köyhimmät ihmiset pääsisivät hyötymään globalisaatiosta ja vaurastumisesta, on ihmisten vapaa liikkuvuus. Katse kohdistukoon nyt niihin maihin, joihin muuttoliike kohdistuisi: EU:hun. Mitä me täällä teemme? Toimimme itsekkäästi, ahneesti, epäreilusti ja lyhytnäköisesti. Sen sijaan, että EU loisi keinoja köyhien maiden kansalaisille päästä rakentamaan haaveilemaansa parempaa elämää maassa, me vahvistamme ulkorajojamme kuin linnoitusta. Hieman hävettää olla osa tällaista järjestelmää.

Arvoisat kuulijat,

Minä en taida johtaa Euroopan unionia. Olen monesti tullut siihen tulokseen, että EU:n integraatio etenee aina väärässä järjestyksessä ja väärällä tavalla, mutta minä kuitenkin päädyn kannattamaan sitä siksi, että liike on yleisesti ottaen oikean suuntainen. Tuskinpa yksinäinen Suomikaan aina toimisi juuri siten ja siinä järjestyksessä kuin meikäläinen toivoisi.

On kuitenkin niin, että perinteinen valtioiden välinen yhteistyö, kansainväliset suhteet, ulkopolitiikka, on aina aika salamyhkäistä touhua. EU:lla on jo niin paljon toimivaltaa kaikkien jäsenvaltioiden asioihin, että ainoa ratkaisu demokratian kannalta on se, että EU asteittain kehittyy liittovaltioksi, jolta vaaditaan ihan samoja demokraattisia perustuksia kuin kaikilta muiltakin valtiollisilta rakenteilta.

Laajeneminen ja yhdentyminen on nähty toisilleen osittain vastakkaisiksi tavoitteiksi siksi, että laajenneen EU:n olisi ehkä vaikeampi tehdä integraatiota koskevia päätöksiä. Ihan hyvin näemmä pienemmälläkin porukalla onnistuttiin heittämään kapulat rattaisiin. Laajeneminen on kuitenkin ensisijaisen tärkeää alkuperäisen rauhantavoitteen kannalta. Myös oikeudenmukaisuuden ja reiluuden vaatimukset viestivät laajentumisen puolesta. Laajeneminen voi olla myös se ainoa konkreettinen tapa, jolla nykyinen EU avaa oviaan maahanmuuttajille. Ehkä valtava Turkki onnistuisi muuttamaan EU:n käsitystä omasta itsestään sellaiseksi, joka kykenee olevansa avoin myös islaminuskoisille ja erivärisille ihmisille. Kannatan lämpimästi Turkin EU-jäsenyyttä niin nopeassa aikataulussa kun suinkin Turkki pystyy sovitut kriteerit täyttämään.

Muutoin maahanmuuttopolitiikkamme tosiaan vaikuttaa aika kamalalta. Nyt monille turvapaikkajärjestelmä on ainoa keino, jonka kautta he voivat yrittää päästä EU:n alueelle - riippumatta siitä ovatko he turvapaikan tarpeessa vai eivät. On ensisijaisen tärkeää pitää huolen siitä, että kaikki turvapaikkaa tarvitsevat sen saavat. Sen lisäksi olisi reilua myöntää ainakin osalle turvapaikanhakijoista oleskelulupa yleisistä inhimillisistä syistä siksi, että palauttaminen olisi kohtuutonta ja epäreilua. Pitkällä aikavälillä olennaista on kuitenkin luoda muita laillisia keinoja tulla maahan työn ja paremman elämän perässä.

EU on tällä hetkellä toimeliain ulkorajojen valvonnan tehostamisessa. Lisäksi se pyrkii yhtenäistämään turvapaikkakäytäntöjä. Tämä on sinänsä hyvä tavoite, mutta samalla meidän tulisi päästä sellaisesta häveliäisyydestä, joka estää suorasanaisesti kritisoimasta muiden maiden puutteellisia menettelyjä. Nythän EU:ssa on käytössä sellainen systeemi, että turvapaikanhakijat voivat saada asiansa käsittelyn vain siinä maassa, johon ovat ensimmäisenä hakemuksen jättäneet. Olemme tehneet paholaisen kanssa sellaisen sopimuksen, että toiseen EU-maahan pyrkivät turvapaikanhakijat on palautettava takaisin, eikä heidän asiaansa käsitellä puhtaalta pöydältä enää uudestaan. Tämähän kuulostaa aivan järkiperäiseltä toiminnalta, mikäli todella voisi olla varma, että turvapaikanhakijat ovat ensimmäisessä maassa saaneet oikeudenmukaisen kohtelun. Näin ei nyt ole asianlaita. Hommaa järkiperäistäisi myös se, mikäli turvapaikanhakijoilla olisi oikeasti elämässään joku muukin vaihtoehto, kuin vaihtaa EU-maata toisensa jälkeen jättäen turvapaikkahakemuksen aina uuteen maahan, mutta kuitenkin vältellen sellaisen päätöksen toimeenpanoa, joka palauttaisi heidät takaisin eri syistä ei-houkutteleviin kotimaihinsa, kuten Afganistaniin. Anteeksi vaan, mutta ainakin minun on hyvin helppo samastua sellaiseen henkilöön, joka ei halua palata Afganistaniin. Miksi ihmeessä jonkun pitäisi joutua asumaan Afganistanissa, jos ei halua? Miksi enemmän joku muu kuin minä? Ei kai sen, että on sattunut syntymään Afganistaniin, pitäisi tarkoittaa sitä, että hän on tuomittu sellaiseen elämään, jota ei itselleen toivo.

Arvoisat kuulijat,

EU taitaa kyetä parhaiten sellaiseen toimeliaisuuteen, joka edistää rahan löytämistä rahan luo. Toiseksi paras EU on yhdistämään sellaisia virkamiehiä, joilla on komeita univormuja ja mahdollisuus pamputtaa. Oikeus- ja sisäasioissa on kovastikin parhaillaan paineita yhdentymiseen ja minä en henno sitä vastustaa. Kun kerran jossain yritetään yhdistyä, kai minun federalistipolon täytyy sitä tukea. Täytyy nyt vain toivoa, ettei kukaan intoudu juuri nyt edistämään EU-armeijaa. Siinä on tähän asti kulkenut minun intomielisyyteni rajat.

Oikeus- ja sisäasioiden yhdistämishaaveet eivät ole juurikaan aiheuttaneet julkista keskustelua, vaikka pöydällä on sellaisiakin hankkeita, jotka saattaisivat jopa harmonisoida rangaistuksia niin, että meikäläiset rangaistukset voisivat nousta jopa kolmanneksella. Olemme sentään jo omin voimin saaneet vankiluvun kasvuun, vaikka rikollisuus sinänsä ei ole kasvanut.

Yksi syy, miksi tärkeistä EU-asioista ei keskustella, on se, että EU-politiikasta on kehittynyt aivan uskomattoman kryptinen jargonlaji. Kompetenssikompetenssi käsitteenä on suorastaan helppo verrattuna niihin asiakirjoihin, joita olen tavannut oikeus- ja sisäasioista. Vai kuinka luulette kansan kiihottuvan siitä, kun täällä puhutaan passarellen käytöstä ilman hätäjarrumekanismia? Tällainen puhe menee isolta osalta kansanedustajiakin yli hilseen. Poliitikoille on tärkeää vaikuttaa asiantuntevalta. Tätä vaikutelmaa pyritään antamaan paitsi kansalaisiin, myös muihin poliitikkoihin päin. Jargonin sujuva hallinta antaa varmasti kansanedustajasta asiantuntevan vaikutelman, mutta se on myös demokratian este.

Edellä mainitsemassani passarellessa on kysymys siitä, että EU:n nykyisten sopimusten pohjalta on mahdollista päättää, että oikeus- ja sisäasiat olisivatkin tulevaisuudessa sellaisia asioita, jotka kuuluvat EU:n toimivaltaan ja niistä voitaisiin tehdä päätöksiä ministerineuvostossa äänestämällä: ei siis tarvittaisi yksimielisyyttä. Näissä pamppuasioissa on kysymys aikalailla perustavanlaatuisista valtiollisista päätöksistä. Jos ja kun EU toimii kuin valtio, siltä pitää voida vaatia samoja demokratiakriteerejä kuin valtioilta. Siksi me tarvitsemme perustuslakia.