Avauspuhe Jalkapallonaisten viikonlopputapahtumassa 25.8. 2006 Nokialla

Hyvät kuulijat, jalkapallonaiset,

Tapasin pitkään kehuskella sillä, että olen pelannut jalkapalloa Ilveksen mimmiliigassa. Oikeasti osallistuin kerran lähikentällä järjestettyihin harjoituksiin. Harrastus ei jäänyt omaksi, sillä arastelin palloa ja sen potkiminen sattui varpaisiin. En ollut vielä hoksannut, että palloa kuuluisi potkaista jalan sisäsyrjällä. Pidin kuitenkin Ilveksen mimmiliigaa niin maagisen coolina sanaparina, että mieluusti rehvastelin tällaisella mahtavalla pelinaismenneisyydellä, vaikka se olikin pitkälti omassa mielessä keksitty juttu. En omasta mielestäni täysin valehdellut, sillä olinhan minä tosiaan käynyt kerran niissä harjoituksissa. En tosin ole varma, oliko harjoituksilla mitään tekemistä Ilveksen tai mimmiliigan kanssa.

Sittemmin yritin opiskeluaikana aloittaa potkupalloharrastuksen aktivistijalkapalloporukassa. Treenien aloittaminen vain venyi kuukaudella, kun väittelimme sähköpostitse, mistä saa ostettua takuulla ilman lapsityövoimaa valmistetun reilun kaupan ekopallon. Kun vihdoinkin pelit alkoivat, tein vahingossa oman maalin, enkä kehdannut osallistua uudestaan.

Naisjalkapallossa on tenhovoimaa. Viime keväänä kävin Tampereen Ratinan stadionilla katsomassa naisten jalkapallon Suomi-Belgia-maaottelua. Oli kevään ensimmäinen lämmin päivä, ja aurinko teki ihmisistä hymyileviä. Imetin katsomossa, ja joku takanani virkkasi. Hieman vielä taaempana pikkutytöt hihkuivat heleällä äänellä kannustushuutoja. Tunnelmasta puuttui sellainen aggressiivisuus ja vastapuolen morkkaaminen, joka on saanut minut joskus vierastamaan jääkiekon kaltaista urheilua.

Liikunta sinänsä on ollut aina merkittävä osa elämääni. Vasta tätä puhetta miettiessäni hoksasin urheilleeni etupäässä kuin nainen: omalla rahallani, ilman tukimarkkoja ja -euroja. Lapsena harrastin eritoten tanssia, nykyään olen pelannut sulkapalloa, käynyt punttisalilla ja pilatestunneilla. Yhteiskunta ei juuri rahoita lajeja, joiden pääharrastajakunta löytyy naisista. Suomessa perinteisesti naiset maksavat liikuntaharrastuksensa itse.

Liikunta on miellyttävämpää kuin gynekologilla käynti, mutta täytyy verrata sen verran näitä kahta, että jälkimmäisessäkin naiset suostuvat maksamaan käyntinsä yksityisellä gynekologilla. Liikutaan sen verran herkällä alueella, että naiset haluavat saman lääkärin pysyvän ja haluavat valita sellaisen lääkärin, jonka kanssa tulee juttuun. Miksei näin hyvää palvelua voisi saada myös julkiselta puolelta? Miksi meidän pitäisi tyytyä vähempään?

No, takaisin liikuntaan. Olen ottanut esille Tampereen kaupunginvaltuutettuna, että tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten liikuntaharrastuksia tulisi tukea yhtäläisesti ja kenttä- ja salivuoroja jakaa tasan. Tiedustelin onko varmasti niin, etteivät miehet saa aina niitä komeimpia kenttiä ja kätevimpiä vuoroja, kun jäätanssijatytöt sun muut joutuvat harjoittelemaan kukonlaulun aikaan. Minulle vastattiin, että vuorot jaetaan seurojen kautta, joten kaupunki ei voi asialle mitään. Höpsis. Äitini toimii tällä hetkellä Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenenä ja oli ottanut esille sen, että miesten suosimia liikuntamuotoja tuetaan enemmän. Tämä kiellettiin. Epätasa-arvoa ei haluta nähdä tai sitä pidetään luonnollisena. En kuitenkaan vielä ole turhautunut. Asioista pitää vain jaksaa muistuttaa aina ja kaikkialla. Sillä tapaa muutoksia pikku hiljaa tapahtuu. Syksyllä aikomukseni on jättää hallitukselle kirjallinen kysymys naisten ja miesten liikuntaharrastusten tukemisen eriarvoisuudesta.

On tärkeää, että liikunnan harrastajanaiset itse vaativat itselleen samanlaista kohtelua kuin miehet. Olen antanut itselleni kertoa, että vaikka naisten jalkapallomenestys on ollut Suomessa huimaa ja jalkapalloa harrastavien naisten määrä on lisääntynyt, tämä ei vielä juuri ole näkynyt jalkapallon päätöksenteossa.

Me Suomessa usein kuvittelemme olevamme niin tasa-arvoisia, ettemme näe missä kaikessa sukupuoli määrittää asemamme ja roolimme. Sain äitienpäivälahjaksi elämänkumppanilta kirjan "Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan". Täytyy myöntää, etten ole kokenut politiikassa saaneeni erityistä tukea muilta naisilta. Mutta kyllä moni vaikuttajanainen, niin kuin minäkin, pyrkii aktiivisesti joissain tilanteissa muistamaan, ettei naisia sovi unohtaa. Esimerkiksi valittaessa seminaaripuhujia tai asiantuntijoita kuultavaksi eduskunnan valiokuntaan, pyrin muistuttamaan hyvien naisten olemassaolosta. Helposti muuten käy niin, että ikään kuin sattumalta kaikki kutsutut ovat miehiä.

Kuulee myös puhuttavan halveksivasti kiintiönaisista. Minä kyllä olen huomannut politiikassa, että miehen pätevyyden osoitukseksi tuntuu usein riittävän pelkästään se, että on mies. Vain naisilta perätään erikseen ansioluetteloita ja aikaisempia näyttöjä. On myös niin, että näyttöjä syntyy, kun saa paikkoja. Vaihtopenkiltä ei maalia tehdä.

Hyvät kuulijat,

Mainitsin aikaisemmin, että yhteiskunta tukee enemmän miesten kuin naisten liikuntaharrastuksia. Niin tekevän myös miehet itse. Miehet sijoittavat liikuntaharrastuksiinsa vuosittain yli kaksi kertaa sen mitä naiset. Kuitenkin aikuiset naiset harrastavat liikuntaa hieman miehiä enemmän. Selitys löytynee siitä, että naisten liikuntaharrastuksia rajoittavat ja määrittävät miehiä useammin perhe ja ajanpuute. Liikuntamahdollisuus pitää löytää arjesta ja kotoa. Kieltämättä itsellenikin tehokkainta liikuntaa äitiyslomalla on tarjonnut se, ettei meillä ole parveketta. Kun lasta käy nukuttamassa ulkona kävelyllä kahdesta kolmeen kertaan päivässä, saa siinä kätevästi samalla aimo happihyppelyn. Vauvanhoito onkin ollut elämäni tehokkain kuntokuuri. Painoni on pudonnut 10 kiloa siitä, mitä se oli ennen raskautta. Kehoni on imetyksen takia tärkein työvälineeni, enkä ole koskaan aikaisemmin pitänyt näin tarkkaan huolen siitä, että syön varmasti riittävän monipuolisesti kaikkia mahdollisia vitamiineja ja hivenaineita.

Periaatteessa motivaationi terveisiin elämäntapoihin on ollut aikaisemminkin korkealla. Kuten kaikki suomalaiset, minäkin haluan ennen kaikkea olla terve. Terveyttä arvostetaan enemmän kuin uraa ja etenkin mitä vanhemmaksi tullaan, sitä selkeimmin terveys on kaikkien ykköstoiveena ja -tavoitteena. Silti monet terveyttään arvostavat ihmiset ovat aika vähän valmiita ponnistelemaan terveytensä eteen. Kyseessä ei ole tiedonpuute. Ei se haittaa, vaikka ei tiedä mikä on ruuan glykeeminen indeksi. Kyllä kaikki sen verran hoksaavat, ettei pulla ja sipsit ole terveysruokaa, kun taas kasviksia pitäisi syödä runsaasti. Kyllä kaikki tietävät, että terveyden kannalta liikunta on tärkeää. Onkin poliitikon näkökulmasta hassua miettiä mikä auttaisi: ihmiset tietävät mikä heidän elämänlaatuaan parantaisi ja onnellisuuttaan lisäisi ja vielä haluavat sitä, mutta eivät silti toimi niin kuin oikeaksi tietävät. Jos ihmiset eläisivät hitusenkin terveemmin, yhteiskunnan aina kortilla olevia verovaroja säästettäisiin vähentyneinä elämäntapasairauksien hoitokustannuksia, rahaa riittäisi paremmin yhä laadukkaampaan ja ihmisläheisempään vanhustenhoitoon, riittävän pieniin koululuokkiin ja päiväkotiryhmiin, asialliseen työttömyyskorvaukseen ja muuhun hyvinvointiyhteiskunnan tuiki tärkeään menoon, joista ikävä kyllä monissa kunnissa on jouduttu tinkimään.

Eivät poliitikot kuitenkaan aivan kädettömiä ole tämän kysymyksen äärellä. En usko, että valistusta ja tiedottamista tarvitsee nykyisestään lisätä, sitä voisi jopa vähentää. Sen sijaan auttaisi, jos kaupunkeja suunniteltaisiin niin, että arkiliikuntaa tulisi luontevasti, kun päivittäisasiat olisivat kätevä ja helppo hoitaa kävellen, pyörällä tai ylipäänsä muulla tapaa kuin hurauttaen kaikkialle autolla ovelta ovelle. Minä elän ilman omaa autoa. Joskus paikasta toiseen siirtyminen kestää siksi kauemmin kuin autollisilta. Mutta sillä rahalla, minkä säästän autottomuudella syön aika hemmetin hyvin kahviloissa ja ravintoloissa. Myönnetään, että tänne saavuin vanhempieni autolla.

Ihmisten syyllistäminen ja vastuun heittäminen vain heille ei auta ketään. Terveyden tasa-arvo on tärkeä peruste yhteiskunnan osallistumiselle terveyden edistämisen talkoisiin: Sairastavuuteen ja jossain määrin myös elintapoihin vaikuttavat perimä, sikiöajan ja varhaislapsuuden ravitsemus sekä lapsuuden kasvuympäristö. Emme ole siis samalla lähtöviivalla ja yleensä heikoimmat joutuvat lähtemään takarivistä. Vastuun jättäminen pelkästään ihmisille itselleen kasvattaa terveyseroja hyvä- ja huono-osaisten välillä.

Verotuksella voidaan vaikuttaa mm. ruoka- ja juomatottumuksiin. Kunnan tekemä terveyden edistämisen työ on huomioitava valtionosuuksissa. Suomen koulujärjestelmää on PISA-tutkimusten yhteydessä jatkuvasti kehuttu. Suomalaisten kouluviihtyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin tiedollinen osaaminen. Kouluilla on - vanhempien rinnalla - keskeinen mahdollisuus lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Koulu tarjoaa myös mahdollisuuksia niille lapsille, joiden vanhemmilla ei ole voimavaroja terveyden edistämistyöhön.

Kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Suomalaisten terveys on parantunut selvästi kuluneiden 20 vuoden aikana: ennenaikaisten kuolemien määrä ja useimpien kansantautien esiintyvyys on kokonaisuudessaan vähentynyt ja yhä useammalla 75 vuotta täyttäneellä toimintakyky antaa mahdollisuuden itsenäiseen elämään. Jos siis hyvin käy, tulen vielä joskus puhumaan mummojalkapallotapahtumaan. Joukkuepelit lisäävät varmasti myös henkistä hyvinvointia siinä missä kuorolaulukin. Eikä liene mitään syytä, miksi jalkapallolle pitäisi asettaa yläikäraja. En osaa takuulla mummona virkata, kun en osaa sitä nytkään. Oppisin silti mielelläni potkaisemaan palloa jalan sisäsyrjällä. Unelmani: mummo maalitykkinä!