Yhteisen puolustuksen vaaleanpunaiset haaveet

Punavihreässä väessä tuntuu istuvan kohtuullisen sitkeässä tarve haaveilla paremmasta maailmasta, jossa huomispäivänä kansat ovat veljet keskenään. Hyvä niin. Kyynisiä oikeistodemareitakin maassa on ihan riittävästi kotimaisiin tarpeisiin. Punavihreät haaveet vain saavat silloin tällöin sekasikiömäisiä muotoja.

Euroopan yhteisestä puolustuksesta puhuttaessa punavihreän väen piirissä on kyetty luomaan kaksi haavekuvaa, joita voi ajaa kuin virvatulta – vaikka lopputulos olisikin kiihtyvä asevarustelu, maailman polarisoituminen ja syntymässä olevan uudenlaisen liittovaltion militarisointi vanhakantaiseen tyyliin jo synnytysvaiheessa. Nämä haavekuvat ovat kuvitelma Euroopan yhteisestä puolustuksesta tehokkuutta tuottavana kosmopoliittisena projektina ja kuvitelma Euroopan unionista moraalisesti parempana sotilaallisena vastavoimana Yhdysvalloille.

Teoriassa voi toki ajatella, että jos EU:n jäsenvaltiot luopuisivat omista armeijoistaan ja ne korvattaisiin yhdelle pikkuisella hi tech –armeijalla, homma tulisi halvaksi. "Ei toimi", sanoo epäilijä. "Katsotaan asiaa uudelleen sitten, kun EU-maiden välillä vallitsee luontainen solidaarisuus ja yhteinen turvallisuuspolitiikka toimii moitteettomasti myös kinkkisissä tilanteissa", sanoo varovainen. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei euroarmeijaa havittelevien tahojen tavoitteena ole aseistariisunta, vaan aseilla pullistelu.

Vaikka perustaisimme oman euroarmeijan, se ei koskaan tule olemaan yhtä mahtava kuin Yhdysvaltain asevoimat. Eurooppa ei tule koskaan käyttämään niin paljon rahaa puolustukseen. On turha uhitella Yhdysvalloille EU:n puolustuksella. Meidän vahvuutemme ovat muualla: poliittisessa ja taloudellisessa arvovallassa. Ja kuten Anni Sinnemäki on todennut, voiko olla vastavoima monsterille muuttumalla monsterin kaltaiseksi. Irakin sota on kiirehtinyt EU:n piirissä eniten sotaa vastustaneiden maiden pyrkimystä luoda Yhdysvaltain rinnalle tasavertaisempi kansainvälisoikeudellinen toimija. Yhteinen ulkopolitiikka tukisi tätä roolia. Asevarustelu ja sotilaallisen voiman näyttö ei ole omiaan parantamaan Euroopan tai Suomen turvallisuutta, eikä siitä väistämättä seuraa Euroopan unionin arvovallan kasvu. EU on jo nyt kyennyt taloudellisen ja poliittisen arvovaltansa turvin olemaan vahva toimija kansainvälisessä politiikassa.

Maailman ei tule jakautua yhtään nykyistä vahvemmin eri leireihin. Suomelle sekä transatlanttiset suhteet, että Venäjän suhteet ovat olleet tärkeitä ja ovat edelleen. Muotoutui Euroopan yhteinen turvallisuuspolitiikka millaiseksi tahansa, sen tulee korostaa kumppanuutta niin Venäjän kuin Yhdysvaltojenkin kanssa. Mikäli yhteinen puolustus heikentäisi tätä tavoitetta, se ei ole kestävällä tavalla Suomen turvallisuutta edistävä. Kyllä Suomenkin etua saa edes sivulauseessa ajatella, vaikka olisi kuinka internationalisti. Yhdysvaltoja ajatellessa ei kannata tuijottaa vain Yrjö Puskan kuvaa, sillä vaalit on heilläkin tasavälein. Niin myös täällä. On korostettava yhteistyötä, ei rajoja. Yhteinen pitkä raja Venäjän kanssa ei ole Suomelle vain uhka, se on myös valtava mahdollisuus. Rajat voivat liudentua niin, että hedelmällinen yhteistyö rajaseuduilla luo vaurautta ja vakautta rajan molemmin puolin.

Mieluummin kuin haaveita yhteisestä puolustuksesta harrastaisin punavihreää haaveilua laaja-alaisesta turvallisuuskäsityksestä, jossa ymmärrettäisiin globaali oikeudenmukaisuus armeijoita tärkeämmäksi.