Kenellä on oikeus hedelmöityshoitoihin?

Väestöliiton Kevätsymposiumi 22.5.2005

Vanhemmuus ei ole biologiaa. Minulla itselläni on kolme vanhempaa: äiti ja kaksi isää. Heidän vanhemmuutensa perustuu vastuun kantoon ja läheisyyteen.

Kun keskustellaan siitä, ketkä ovat oikeutettuja hedelmöityshoitoihin, sotketaan usein toisiinsa lapsen biologinen alkuperä ja vanhemmuus. Todellisuudessa ne eivät tarkoita samaa. Vanhempia ovat henkilöt, jotka rakastavat lasta ja huolehtivat hänen tarpeistaan. Vanhemmuus onkin lapsen ja aikuisen välinen suhde, joka on saattanut syntyä biologisen alkuperän pohjalle, mutta aivan yhtä hyvin sen pohjana saattaa olla esimerkiksi adoptio. Suomessa viidennes perheistä on jotakin muuta kuin miehen, naisen ja heidän yhteisten lastensa muodostama ydinperhe. Yksinhuoltajat, naisparien perheet ja uusioperheet ovat osa suomalaista arkea.

Biologisen alkuperän ja vanhemmuuden ero ei ole selvä edes hallitukselle eikä eduskunnalle. Tämä käy ilmi siitä keskustelusta, jota käydään hedelmöityshoidoista ja niiden sallimisesta naispareille ja itsellisille naisille.

Kangertelua lain säätämisessä

Edellinen hallitus oli valmis sallimaan hedelmöityshoidot myös naispareille ja itsellisille naisille. Ehdotukseen liittyi kuitenkin ehto, jonka mukaan heille siittiöitä luovuttavan miehen olisi pitänyt sitoutua siihen, että hänet voidaan myöhemmin äidin tai lapsen vaatimuksesta vahvistaa isäksi. Luovuttajan muuttaminen juridiseksi isäksi on lähinnä tapa kieltää hedelmöityshoidot naispareilta ja itsellisiltä naisilta. Yleisesti voidaan olettaa, etteivät luovuttajat tarjoudu biologiseksi alkuperäksi lapsille, joiden juridiseksi isäksi he voisivat tahtomattaan päätyä.

Eduskunnassa ehdotus sai aikaan riidan. Asiaa käsiteltiin lakivaliokunnassa, joka äänin 11-6 päätti esittää, ettei hedelmöityshoitoja sittenkään sallittaisi sinkkunaisille ja lesbopareille. Valiokunnan ehdotus oli, että hedelmöityshoitoa annettaisiin pareille, jotka kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta tai joiden sukusoluista syntyvällä lapsella on huomattava vaara saada vakava sairaus. Parilla tarkoitettiin avioliitossa tai avioliitonomaisessa suhteessa elävää naista ja miestä.

Nainen asetettiin siis eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, elääkö hän avio-, avo- tai rekisteröidyssä parisuhteessa taikka yksin. Käytännössä naisparien ja itsellisten naisten rajaaminen hedelmöityshoitojen ulkopuolelle olisi merkinnyt, että hoitojen antaminen olisi päättynyt ja siitä olisi tullut rangaistava teko.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Susanna Rahkonen teki lakivaliokunnassa vastalauseen, jossa todettiin, että hedelmöityshoitojen antamiskriteereissä on huomioitava nykyinen tilanne ja perhemuotojen moninaisuus. Vastalauseen allekirjoittivat mm. Kirsi Ojansuu vihreistä ja vasemmistoliittolainen Annika Lapintie. He katsoivat, että oikeus saada hedelmöityshoitoa tulisi olla parisuhdeneutraali.

Valiokunnassa vähemmistöön jääneet siis puolustivat naisparien ja itsellisten naisten oikeutta hoitoon, mutta eivät hyväksyneet siihen kytkettyä mahdollisuutta velvoittaa spermanluovuttaja juridiseen isyyteen.

Asian menettelytavasta äänestettiin täysistunnossa. Hallituksen tavoitteena oli palauttaa laki alkuperäiseen muotoonsa Suuressa valiokunnassa. Eduskunta kuitenkin hylkäsi luvuin 92-86 uuden valiokuntakäsittelyn. Sitä vastustivat he, jotka tukivat lakivaliokunnan ottamaa tiukkaa linjaa kieltää hoidot kokonaan naispareilta ja itsellisiltä naisilta. He olisivat halunneet jatkaa asian käsittelyä lakivaliokunnan päätöksen pohjalta. Mutta sitä vastusti myös sellaisia kansanedustajia, jotka taktikoimalla yrittivät saada hallituksen vetämään esityksensä pois. Uutta valiokuntakäsittelyä vastustivat Keskusta ja kristillisdemokraatit, samoin puolet kokoomuksen edustajista ja pienempi osa SDP:n edustajista sekä muutamia RKP:stä, vasemmistoliitosta ja vihreistä.

Eduskunnan kanta kiistakysymyksiin jäi lopulta mittaamatta ja kunkin yksittäisen kansanedustajan mielipide näkemättä, kun hallitus veti ennen ratkaisevia äänestyksiä lakiesityksensä pois eduskunnasta.

Tähän syynä oli arvio, että hallituksen esitys olisi kaatunut. Hedelmöityshoitoja koskevaa lakia on pidetty eduskunnassa ns. omantunnonasiana, jossa ryhmäpäätöksillä ei pyritä sitomaan kansanedustajia äänestämään tietyllä tavalla. Tämä teki ja tekee ensi kerrallakin lopputuloksen ennakoimisen vaikeaksi.

Silloinen hallitus siis siirsi vastuun laista nykyiselle. Jo ennen tätä oli Ahon hallitus siirtänyt lakia eteenpäin kiireellisempien asioiden tieltä ja Lipposen ensimmäinen hallitus taas jättänyt lakia esittämättä, koska ei päässyt siitä yksimielisyyteen.

Nyt valmisteilla oleva lakiesitys näyttäisi jatkavan vuoden 2002 linjoilla. Lapsilla olisi siten oikeus saada luovuttajan henkilöllisyys tietoonsa. Naisparien ja yksinäisten naisten kohdalla luovuttaja voitaisiin lukea juridisesti lapsen isäksi.

Kun laki tänä vuonna tulee uudelleen käsittelyyn, ei ole itsestään selvää, että eduskunta tälläkään kertaa päätyy tulokseen – monen mielestä sääntelemätön tilanne on parempi, kuin asian salliminen tai kieltäminen lailla. Ei ole myöskään näyttöä siitä, että istuva eduskunta olisi yleisellä tasolla edeltäjäänsä vapaamielisempi. Toisaalta parilain hyväksymisestä on kulunut jo tovin aikaa, joten osa kansanedustajista on voinut tottua ajatukseen samaa sukupuolta olevien parien olemassaolosta.

Miksi laki säädetään?

Lakia säätäessämme me kansanedustajat joudumme linjaamaan siitä, kenellä on oikeus vanhemmuuteen hedelmöityshoitojen avulla. Hallitusta ja eduskuntaa askarruttavat edelleen samat kysymykset: onko tärkeintä, että lapsella on aina oikeus kahteen eri sukupuolta olevaan vanhempaan? Vai onko tärkeintä, että lapsi on aina toivottu, vaikka jäisikin ilman isää? Ja onko lapsella oikeus saada tieto biologisesta alkuperästään?

Hedelmöityshoitolakia ei säädetä siksi, että vakiintuneissa hoitokäytännöissä olisi ongelmia. Sen tarvetta perustellaan sillä, että hedelmöityshoidot ovat olleet tähän asti Suomessa säätelemättömiä. Hedelmöityshoitojen ansiosta syntyy vuosittain 1500 lasta. Sinkkunaisten ja naisparien lapsia on tässä joukossa muutamia kymmeniä. Hedelmöityshoitojen rajaaminen hankaloittaisi lasten syntymistä naisparien perheisiin. Lapsen hankkiminen yhden yön jutulla on turvatonta, mutta myös epäreilua miestä kohtaan. Hän on tietämättään, eikä vapaaehtoisesti biologinen alkuperä lapselle.

Lainsäädännössä ei ole perusteltua asettaa moraalisia lausumia siitä, mikä perhemuodoista on paras. Kaikkia perhemuotoja on ja tulee olemaan tosielämässä. Itselliset naiset voivat tälläkin hetkellä hankkia lapsen adoption kautta. Erilaisin järjestelyin niin rekisteröimättömillä kuin rekisteröidyilläkin mies- ja naispareilla on lapsia. On myös lapsia, joilla vastuullisia vanhempia ei ole.

Ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta siihen ovatko he vanhempina hyviä vai huonoja. Lapset kasvavat tutkitusti yhtä tasapainoisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi niin eri kuin samaakin sukupuolta olevien vanhempien perheissä. Lasten suhde omaan sukupuoleensa tai seksuaalinen suuntautumisensa ei eroa homo- ja heteroperheiden kasvateissa. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset eivät myöskään ole keskimääräistä useammin koulukiusattuja. Tätä lainmuutosta ei voikaan perustella lasten hyvinvoinnilla tai sen puutteella.

Muutos nykytilanteeseen

Lakiesityksellä aiotaan rajoittaa yksin elävien naisten ja naisparien oikeutta hedelmöityshoitoihin ja luovutettujen sukusolujen käyttöön. Ei ole perusteltua syytä sille, miksi toimiva käytäntö halutaan lopettaa. Ainakaan näitä perusteluja ei löydy niiden perheiden elämästä, joissa on hoidoista syntyneitä lapsia.

Esitystä on perusteltu lapsen oikeudella tietää biologinen alkuperänsä. Rekisteröidyn luovuttajan käyttäminen ei kuitenkaan sinänsä takaa lapselle tätä mahdollisuutta – onhan lapsen ensin tiedettävä saaneensa alkunsa lahjasoluista.

Tutkimusten mukaan vain murto-osa heterovanhemmista kertovat lapselleen hänen syntyneen hedelmöityshoitojen avulla. Itsellisten naisten ja naisparien lapset osaavat tätä itsekin tiedustella. Vaikka on toivottavaa, että lapsella olisi mahdollista saada tietää täsmällinen biologinen alkuperänsä, se ei käytännössä nytkään tapahdu.

On kuitenkin hyvä, mikäli hedelmöityshoitoja käyttävät valitsisivat rekisteröidyn käyttäjän ja tarjoaisivat mahdollisuuden ottaa selville sukusolun luovuttajan henkilöllisyys. Tutkimusten mukaan lapset eivät kuitenkaan pidä sukusolun luovuttajaa isänään, vaikka uteliaisuudesta mielellään tämän henkilöllisyyden tietäisivätkin.

Hypoteettisten ”isien” etsimisen sijasta mielekkäämpää olisikin pohtia, miten taata kaikille hedelmöityshoitojen avulla syntyville lapsille yhtäläiset oikeudet: oikeus tietää biologinen alkuperänsä ja juridinen oikeus kumpaankin vanhempaansa. Ongelmallinen tilanne syntyy, kun naisparilla on lapsi, jonka toinen heistä on synnyttänyt. Kummatkin äidit ovat lapsen vanhempia, mutta vain toisella on juridisesti oikeus lapseen. Erityisen ongelmallista tämä on tilanteissa, joissa lapsen tai lapset synnyttänyt äiti kuolee. Koska samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä perheen sisäinen adoptio ei ole sallittua, pitää äidin oikeus lapsiinsa käsitellä erikseen. Tästä aiheesta olen tehnyt lakialoitteen.

Esityksen ongelmia

Tulevan lakiehdotuksen pykälät ovat todennäköisesti samat kuin viimeksi. Tällöin esitys mahdollistaa lapsille, joiden äiti on sinkku tai äidit ovat lesbopari, spermanluovuttajan henkilöllisyyden selvittämisen sekä mahdollisuuden tehdä tästä juridinen isä. Luovuttaja voitaisiin siis vahvistaa isäksi lapselle ainoana perusteena biologinen alkuperä. Tämä huolimatta siitä, ettei hänellä olisi mitään suhdetta lapseen.

Ajatus spermaisästä on naurettava. Isän ja lapsen suhde on niin arvokas asia, että perheen ulkopuolisen spermanluovuttajan julistaminen jälkikäteen oikeusteitse isäksi olisi isyyden pilkkaamista. Sukusolun luovuttaja ei ole vanhempi!

Esityksessä on yhtä vähän järkeä kuin olisi, jos verenluovuttajalle määrättäisiin vuosikymmenen kuluttua elatusvelvollisuus veren saanutta potilasta kohtaan.

Jos sukusolun luovuttaja olisi isä naisparin tai itsellisen naisen hedelmöityshoitojen tapauksessa, miksei se olisi sitä myös heterosuhteessa elävän naisen tapauksessa. Miksi naispareista muodostuvien perheiden ja heidän lastensa oikeutta elää tasapainoista elämää yhtenä perhemuotona muiden joukossa pyritään hankaloittamaan?

Käytännössä päätös lopettaisi naisparien ja yksin elävien naisten hedelmöityshoidot kokonaan. Se ei kunnioittaisi sukusolujen lahjoittajien halua auttaa toisia saamaan lapsia ilman omaa juridista vanhemmuutta. Riski, että luovuttajalle tuntemattomat lapset tulevat vaatimaan perintöosuuttaan tai elatusmaksuja, säikäyttää spermanlahjoittajat varmasti.

Ei ole mitään mieltä hallituksen esityksen tavoin sallia teoriassa hedelmöityshoitoja itsellisille naisille ja naispareille, mutta estää se kuitenkin käytännössä sukusolun luovuttajan juridisen isyyden kautta. Lapsen edun kannalta oleellisinta on olla rakastettu. Vanhempien lukumäärä ja sukupuoli ovat toisarvoisia asioita.

Hyvälle kasvuympäristölle ei ole edellytys se, että vanhemmat ovat heteropari. Saman katon alla asuvat äiti ja isä eivät takaa onnellista lapsuutta. Suomessa noin 200 000 lasta elää perheissä, joissa on perheväkivaltaa. Yhtä monen lapsen kotona kärsitään päihdeongelmista. Hyvä kasvuympäristö perustuu muihin asioihin kuin vanhempien määrään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Isyys

Todellisuuden valossa se, mitä perustellaan lapsen oikeudella biologiseen isään, osoittautuu keinoksi evätä hedelmöityshoidot naispareilta ja naisilta, joilla ei ole parisuhdetta.

Vaikeuttamalla näiden naisten osalta hedelmöityshoitojen saamista hallitus laittaa perheet eriarvoiseen asemaan perhemuodon perusteella. Lapsen etu on syntyä toivottuna ja rakastettuna, eivätkä muille kuin heteropareille annettavat hedelmöityshoidot vaaranna sitä etua.

Hallituksen pakkomielle tehdä sukusolujen ventovieraasta luovuttajasta keinotekoisesti isä on eettisesti arveluttavaa. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean isyyden kanssa. Isyys on vastuun kantamista lapsesta, joka on biologinen, adoptoitu tai vaikkapa uusperheen puolison lapsi. Isyyttä voidaan tukea esimerkiksi kannustamalla miehiä entistä pidempiin vanhempainvapaisiin ja lyhyempiin työpäiviin. Isyys ja isän rooli yhteiskunnassa ei kuitenkaan vahvistu sillä, että itsellisiä naisia ja naispareja estettäisiin saamasta hedelmöityshoitoja.

Hedelmöityshoidot kieltämällä he tuskin lakkaavat saamasta lapsia. Käytännössä se johtaa hedelmöityshoitoihin Suomen ulkopuolella, mikä on mahdollista vain varakkaimmille perheille. Pitää myös muistaa, että hedelmöityshoidot ovat koti-inseminaatiota ja yhden illan suhteita turvallisempi tapa hankkia lapsi.

Hedelmöityshoitoja ei tule kieltää tai muuten estää vanhemmilta, jotka oletettavasti pystyvät turvaamaan lapselle tasapainoisen kehityksen.