Puhe opintojen rajauksesta ja lainasubventiosta

Arvoisa puhemies,

Hallituksen päätös rajata opiskelijoiden opinto-oikeutta on merkittävä askel kohti suomalaisen sivistysyhteiskunnan alasajoa. Akateemisen vapauden kaventuessa mahdollisuudet sille, että Suomessa syntyy uusia työllistäviä innovaatioita vähentyvät ratkaisevasti.

Putkitutkinto ei anna mahdollisuutta laaja-alaiselle sivistykselle, oman opintokokonaisuuden rakentamiselle eikä työssä oppimiselle.

Se ei myöskään anna mahdollisuutta virheille tai väärille valinnoille. Jokaisen on korkeakouluun mennessään oltava tietoinen siitä, missä aikoo valmistuttuaan työskennellä.

Onko tämä hallituksen vastaus tuleviin haasteisiin? Vähentää nuorten itsenäistä ajattelua ja karsinoida heidät työelämän valmiisiin tarpeisiin. Kuka tämän jälkeen luo enää mitään uutta? Parantaako hallitus kilpailukykyä putkiaivoisten muurahaisten armeijalla vai yksilöillä, jotka kykenevät kyseenalaistamaan, luomaan ja rakentamaan uutta tulevaisuutta myös itsenäisesti.

Rajaus keinona vie ajatuksen opiskelusta valmistumiseen. Enää ei ole tavoitteena opiskella ja oppia vaan valmistua vaikka vaatimuksista ja osaamisesta tinkien.

Koska hallituksen rajauspäätöksen tullessa voimaan on tärkeää ottaa huomioon esimerkiksi perheellisten opiskelijoiden opintojen joustavuus tai koulutusalojen erityispiirteet, tulee mallista loppujen lopuksi kokoelma poikkeuksia.

Oman erityshankaluutensa malliin tuo yliopisto-opiskelijoiden oikeusturvan heikkous tilanteissa, joissa heillä on tarve valittaa tehdystä päätöksestä, jossa heille ei myönnetä lisäaikaa. Useissa tapauksissa elin, johon päätöksestä valitetaan, on sama, joka päätöksen on jo kertaalleen tehnyt. Pienemmissä yliopistoissa vastuu saattaa olla yhdellä professorilla. Jos valitus ei tuota tulosta, ratkaistaan kysymyksiä todennäköisesti hallinto-oikeudessa. Jos hallinto-oikeudet eivät halua asiaa ratkaista, koska eivät halua puuttua yliopistojen autonomiaan, on hyvin todennäköistä, että rajauspäätöksiä tullaan käsittelemään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Tätäkö hallitus haluaa?

Arvoisa puhemies,

Kysyin marraskuussa 2003 jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä mm. seuraavaa:

Aikooko hallitus teettää merkittävien koulutuspoliittisten ja opintososiaalisten uudistusten yhteydessä sukupuolivaikutusten arvioinnin?

Hallitus pitää tärkeänä, että muun muassa edellä mainittujen uudistusten valmistelussa ja toimeenpanossa otetaan yhdeksi lähtökohdaksi sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen vastasi tuolloin kysymykseeni opetusministeri Tuula Haatainen.

Millä tavoin näiden kahden tänään käsiteltävän uudistuksen valmistelussa on ollut lähtökohtana sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen?

Tuleva järjestelmä poikkeuksistaan huolimatta vaikeuttaa opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamista. Samoin se ei huomioi riittävästi nais- ja miesvaltaisten alojen eroja.

Perhevelvollisuudet, työssäkäynti ja opiskelu kun osuvat samaan ajankohtaan, on opiskelija lähes mahdottoman tehtävän edessä. Esimerkiksi Tampereen yliopiston opiskelijoista joka kolmannella on lapsia, ja kysymys opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisesta liittyy pitkälti opintojen joustavaan järjestelyyn. Tähän rajausesitys tuo lisää byrokratiaa.

Erityinen ongelma kohdistuu opiskeleviin yksinhuoltajiin, jotka nykyisellään saavat toimeentulotukea. Kuukausittaisen lainamäärän kasvaessa, heidän velvoitteensa nostaa lainaa myös lisääntyy saman verran ja toimeentulotukensa pienenee. Yksinhuoltajien velkataakkaa lisätään siis mallilla radikaalisti.

Arvoisa puhemies,

Toinen hallituksen esityksistä koskee niin sanottua lainasubventiota.

Opintolainan verovähennysten kohdentaminen tavoiteajassa valmistuneille on ratkaisu, joka ei ota huomioon opiskelijoiden elämäntilanteiden eroja. Opintolainaa osana toimeentuloaan voivat tarvita myös perheelliset opiskelijat, jotka eivät kykene valmistumaan tavoitellussa viidessä vuodessa. Heillekin opintolaina voisi olla vaihtoehto työssäkäynnin sijaan, ja näin opinnot voisivat edetä nopeammin, vaikkei viiden vuoden määräaikaa tavoitettaisikaan. Esitetty malli ei kuitenkaan kannusta heitä lainan ottamiseen.

Erilaiset rajoitukset niin tutkinnoissa kuin opintotukijärjestelmässäkin lisäävät järjestelmän tasa-arvo-ongelmia. Rajoitukset kohdistuvat useammin naisiin kuin miehiin, mikä johtuu esimerkiksi lastensaannista ja tähän kuluvasta ajasta.

Palkkauksen epätasa-arvosta ja naisten ja miesten epätasa-arvoisesta asemasta työmarkkinoilla johtuen opiskelijoiden rohkeudessa nostaa opintolainaa on eroa sukupuolten välillä, ja niin ikään sama ero löytyy valmistuneiden kyvyssä maksaa opintolainansa ja siinä, kuinka paljon he hyötyvät mahdollisista verohelpotuksista.

Opintolainavähennykseen laskettavien tukikuukausien erilainen määrä suhteessa tukiaikaan luo järjestelmästä entistä monimutkaisemman. Samalla se tuo opintolainavähennykseen uudenlaisen elementin, jolloin sosiaalipolitiikalla aletaan tehdä koulutuspolitiikkaa. Opintolainavähennykseen oikeuttavaan tukikuukausien määrään ei lasketa koko tutkintoon oikeuttavaa tukiaikaa. Tällaiset ehdot tekevät opintolainavähennysmallista monimutkaisen ja byrokraattisen, mikä vähentää lainan houkuttelevuutta entuudestaan. Opiskelijat, joiden opintojen hidas eteneminen on hankalaa itsestä riippumattomista syistä, kokevat tällaisen järjestelmän luotaantyöntäväksi ja erittäin hankalaksi.

Vaikuttaakin siltä, että hallitus haluaa tukea opiskelijoiden sijaan byrokratiaa.

Arvoisa puhemies,

Nyt esitetty 2 500 euron omavastuuosuus pakottaa opiskelijan ottamaan suhteettoman paljon opintolainaa, ennen kuin opintolainavähennys tulee edes mahdolliseksi. Omavastuuosuuden summa vähentää opiskelijoiden halukkuutta nostaa lainaa, kun opiskelija ei voi olla vielä tietoinen edes mahdollisuudesta valmistua määräajassa. Tutkimusten mukaan opintolainaa otetaan eniten ns. hätätilanteista selviämiseksi. Omavastuuosuuden laskeminen on olennainen tekijä, mikäli opintolainan houkuttelevuutta halutaan lisätä.

Opintolainavähennykseen oikeuttavaan lainasummaan ei lasketa mukaan opintolainan korkoja. Korkojen poisjäänti lainavähennykseen oikeuttavasta lainasaldosta vähentää lainavähennyksestä tulevaa todellista hyötyä ja tekee järjestelmästä erittäin vähän houkuttelevan. Valmistumisaikojen lyhentämiseen ei ole haluttu paneutua todella ja tehdä opiskelijoita auttavia toimia, jotka lyhentäisivät opiskeluaikoja. Nyt vain kasvatetaan opiskelijoiden taloudellista ahdinkoa entuudestaan.

Arvoisa puhemies,

Kysyin marraskuussa 2004 jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä seuraavaa:

Miten opetusministeriö aikoo ratkaista opintolainavähennysmalliin sisältyvät perusteluissa luetellut ongelmat?

Tähän sain vastauksen jossa todettiin, että:

Jos opintolainavähennyksen enimmäismäärää ei sidottaisi tutkinnon laajuutta vastaavaan aikaan, vähennys voisi kannustaa laajuutta vastaavaa aikaa pidempään opiskeluun.

Miten hallitus voi kuvitella, että opiskelijat jäisivät tarkoituksellisesti roikkumaan yliopistolle ja nostamaan opintolainaa saadakseen joskus tulevaisuudessa pienen hyvityksen lainapääomasta verotuksessaan. Hallituksella on hyvin erikoinen kuva opiskelijoista!

Arvoisa puhemies,

Minusta on periaatteellisesti ongelma kohdentaa opintotukeen tarkoitettua rahaa niille, jotka ovat jo valmistuneet. Lisäksi tukimuoto on hallinnollisesti todella raskas, suomalaisen sosiaaliturvan vaikein malli koskaan. Sosiaaliturvan yksinkertaistamisen tulisi olla tavoitteena, ei sen monimutkaistaminen.

Lisäksi palkkiomalli sosiaaliturvan muotona on myös minusta eettisesti arveluttava. Kaiken lisäksi hallituksen esitys tulee käytännössä olemaan tulonsiirto pankeille, jotka jo nyt voisivat halutessaan tarjota opintolainaa pienemmillä koroilla, koska laina on valtion takaamana niille riskitöntä.

Lopuksi tulee muistaa että verovähennysmallien ongelmana on aina se, että ne kohdistuvat vain heihin, joilla on tuloja, joista maksaa veroja.