Vuosisadan juttu

80-luvulla minulta tilattiin radiokolumni siitä, miltä maailma näyttää sadan vuoden päästä. En muista silloisista visioistani muuta, kuin että lapsen mielessä sata vuotta on tosi pitkän ajan päästä, joten elämän on pitänyt muuttua mullistavalla tavalla. Ehkä Woody Allenin elokuva mielessäni näin silmissäni terveellisen teknotulevaisuuden, jossa syödään vain pillereitä ja sellereitä. Sen puoleen olin oikeassa, että kasvissyönti ja lisäravinteet ovat suuressa huudossa jo tässä vaiheessa vuosisataa.

Jos nyt yritän uudelleen politiikan tutkijan silmin kurkistaa sadan vuoden päähän, näen toivorikkaana mielessäni kolme asiaa, joissa minulla ja vihreillä kollegoillani täältä Burkina Fasoon on ollut merkittävä rooli.

Viime vuosisata oli edustuksellisen demokratian vuosisata. Nyt maailman poliitikot ovat epäsuosittuja ja korruptoituneita samaan aikaan kun kansalaisjärjestöjen vaikutusvalta on kasvanut. Demokratiaksi ei riitäkään enää se, että järjestetään vapaat vaalit, vaan ihmisten pitää aidosti kokea voivansa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Eräs yhteiskuntatieteilijäkollegani kertoi kerran, ettei äänestä siksi, ettei luota nykymuotoiseen edustukselliseen demokratiaan. Minä puolestani en luota poliitikkoihin siinä, että he olisivat ensimmäisinä keksimässä ja kehittelemässä osallistuvan demokratian uudet muodot. Se on yhteiskuntatieteilijöiden homma, joten hommiin siitä!

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat talousmahteja, joiden halujen ja tarpeiden mukaan on perustettu tärkeimmät kansainvälistä politiikkaa ja taloutta käsittelevät instituutiot. Niin YK, WTO kuin muutkin isot möhkäleet ovat uudistumistarpeen edessä. Lähteköön muutos seuraavaksi etelän maista: toivon, että raikkaat aloitteet, suuret poliittiset johtajat ja suunnannäyttäjät löytyvät tällä vuosisadalta eteläisen pallonpuoliskon maista. Hyvää esimerkkiä ovat näyttäneet vaikkapa Nelson Mandela ja Lula da Silva.

Osaammekohan me kääntää mielemme maailmankartan sellaiseksi, jonka keskellä seisookin Afrikka, Aasia tai latinalainen Amerikka? Toivottavasti emme jää haikailemaan menneen Euroopan suuruuden perään, sillä se on perustunut entisten siirtomaiden riistoon.

Ilmastonmuutos saa aikaan suurimman mahdollisen vallankumouksen; kokonaisia valtioita voi hävitä kartalta, kun ne hukkuvat mereen. Toivon voivani sadan vuoden päästä todeta, että vihreä liike onnistui sen suurimmassa haasteessa: lopulta maailma ymmärsi, että ilmastonmuutokselle on pakko tehdä jotain.

Aina ei kuitenkaan osaa olla optimistinen. Talouden uusliberalistisen globalisaation ja terrorismin vastaisen sodan yhdistelmä ei vie maailmaamme demokraattisempaan ja globaalisti oikeudenmukaisempaan suuntaan. Samaan aikaan, kun kapitalistin pyrkimykset näyttävät yhä pidäkkeettömämmiltä ollaan terrorismilla pelottelun avulla kaventamassa kansalaisvapauksia länsimaissa.

Hyvinvointivaltion lisäksi uhattuna on avoin yhteiskunta ja maailmanparantaja tunteekin itsensä skeet-ampujaksi: leijonaosa ajasta menee huonojen esitysten alas ampumiseen.