|
Demokraattinen harrastus
Nykymuotoisen kaikkia miehiä koskevan asevelvollisuusarmeijan tueksi voi esittää lukuisia typeriä argumentteja. Niistä typerimmät vetoavat armeijan kasvatusfunktioon. Kallista kasvatusta, huonoon aikaan ja väärään suuntaan. Feministinä näen pojista miehiä –meiningissä lähinnä vastustettavia ulottuvuuksia. Suomalainen tasa-arvokeskustelu ei kaipaa nimenomaan homososiaalisia ja hierarkioihin uskovia sotilaita.
Onneksi tämä pojista miehiä –jorina alkaa olla menneisyyden musiikkia, jota kovin moni ei ota vakavasti. Sen sijaan aivan vakavalla naamalla monet muutoin armeijaan hurahtamattomat naiset ja miehet puhuvat armeijan olevan hyvä peli siinä, että siellä kerrankin kaikista sosiaalisista luokista olevat ihmiset tapaavat ja viettävät aikaa yhdessä. Näin naisena ja sivarin tyttärenä sitä väistämättä kokee lievää ulkopuolisuuden tunnetta tämän argumentin ympärillä. Jos todella on niin ensiarvoisen tärkeää, että vielä yleisen ja yhtäläisen peruskoulun jälkeen nuorten miesten on syytä olla omissa porukoissaan vanhempien varallisuudesta riippumatta, ehkä sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyn kannalta olisi tehokkaampaa passittaa kaikki pojat kymppiluokalle petraamaan äidinkielen taitojaan, joissa tutkimusten mukaan pojilla on peruskoulunkin jälkeen puutteita useammin kuin tytöillä.
On kuitenkin arvokasta, että erilaiset ihmiset kohtaavat. Siksipä kerron teille, missä se tapahtuu: Tampereella. Rakkaassa kotikaupungissani on jo joidenkin vuosien ajan kukoistanut baarivisaperinne. Joka päivälle, lähes joka kellonlyömällekin löytyy jostakin tamperelaisesta juottolasta yleis- ja ajankohtaistietoa mittaava visa.
Joukkueista pärjäävät usein ne, joiden joukoissa seisoo mahdollisimman monenlaista sukankuluttajaa. Keskimäärin naiset ja miehet, nuoret ja vanhat, urheiluintoilijat ja kulttuuriväki tietävät eri asioita. Siksi on hyvä, että kaveripiiri on moninainen. Baarivisojen kautta Tampereella on puhjennut monta sellaista kaveruutta, joka baarielämältään segregoituneessa Helsingissä olisi jäänyt syntymättä.
Nippelitiedossa on se hauska puoli, että sitä hallitsee ihan yhtä suurella todennäköisyydellä työtön trukkikuski kuin yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Jälkimmäinen koulutus ei nimittäin lainkaan takaa sitä, että tietää montako kilometriä on täältä Plutoon – saati sitä tietääkö, kuka soitti bassoa Don Huonoissa.
© Rosa Meriläinen
Kuva: Maria Seppälä
| |